Tervetuloa uuden blogini puolelle seuraamaan taloprojektiamme vuosimallia 2018!

Kohti uutta kotia

torstai 17. heinäkuuta 2014

DIY: Pinnatuolille uusi elämä

Olen jo pitkään ollut todella ihastunut BoConceptin London-tuoleihin, kuten olen täällä blogissakin kertonut. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ne piti tilata. Heinäkuun alussa kävimme mieheni kanssa kiertelemässä huonekaluliikkeitä ja samassa rytäkässä tilasimme neljä kappaletta London-tuoleja ja lisäksi vielä uuden ruokapöydän. Pöytä löytyi ihan sattumalta. Se on massiivitammea ja mikä hienointa - se on jatkettava! Normaalipituus siinä on 180 cm, jolloin se sopii hienosti juuri neljälle tuolille, mutta pöydässä on kaksi jatkopalaa eli siitä saa esimerkiksi juhlia varten ihan todella pitkän. Arjessa meille kuitenkin riittää hyvin neljä tuolia ja lisäksi päätyyn syöttötuoli perheemme pienimmälle.

Kuva täältä

London D010 -tuoli
Kuva täältä
Tuoli-innostukseni ei kuitenkaan pääty London-tuoleihin. Olen nimittäin ihastunut myös pinnatuoleihin, sellaisiin oikeasti vanhoihin. Selailin jo kaiken maailman nettikirpputoreja, kunnes muistin, että meidän mökillämmehän on kolme pinnatuolia, jotka vanhempani ovat sinne joskus muinoin vieneet. Pinnatuolit olivatkin ihan hyvässä kunnossa, mutta niiden kermanvalkea sävy ei miellyttänyt. Niinpä päätin maalata ne. Ja itse asiassa yhden jo maalasinkin. Siitä tuli hieno! Ensin hioin, sitten pohjustin ja sitten maalasin mustalla kahteen kertaan. Ei paha rasti lainkaan, vaikka käytinkin projektiin kokonaiset kolme iltaa lasten nukkumaanmenon jälkeen.

Vasemmalla tuoli ennen käsittelyä, oikealla tuoli hiomisen jälkeen.
Hiomisen jälkeen kerros Otexia. Seuraavana päivänä välihiominen...
... ja kerros tätä. Kolmantena päivänä kerros lisää...
... ja valmista tuli!
Pieni kuvausapulainen :)

Ajatukseni on se, että pinnatuolit toimisivat meillä ennen kaikkea sisustuselementteinä esimerkiksi olohuoneessa tai kirjasto-/työhuoneessa. Kun saamme vieraita, on tuolit helppo nostaa ruokapöydän ympärille. Istumakorkeus pinnatuoleissa on hieman matalampi kuin Londoneissa, joten hankin niihin varmaan vielä jotkut kivat istuintyynyt. Niitä ehtii vielä miettiä.

2 kommenttia:

  1. No tuohan oli hyvä! Ja tulipa tuolista hieno. Ne meidänkin pinnatuolit on hieman sellaiset kermanvalkoiset, mutta enpä ole saanut aikaiseksi maalata. Ehkäpä lääkäriä tästä innostun. Minkä värisee Londonit te tilasitte? 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen. Ehkäpä jaksan siis käsitellä vielä nuo kaksi muuta tuolia. :D Ei tosiaan ollut kyllä mikään vaikea tehtävä eli siitä vain pensseli käteen! :)

      Tilattiin valkoiset Londonit, joissa tammijalat. Nuo mustat pinnatuolit tuovat sitten mukavasti kontrastia kokonaisuuteen. Vielä kun jaksaisi odottaa, että pääsee oikeasti sinne taloon nauttimaan näistä kaikista jutuista...

      Poista